No, en luota siihen et valtakoneisto tietää vittuakaan tietotekniikasta lähtökohtaisestikaan, että ei sinänsä yllätä hirveästi, mutta pettymys silti ettei syypäät jouvu vastuuseen teoistaan (tai niitten puutteesta).
Tää ei siis oo mikään valitus Suomen oikeusjärjestelmää kohtaan, lähinnä sitä, et miten me ollaan määritelty ne noudatettavat säädökset. Jos tämmösestä selviää rankaisutta, niin jotain on pielessä siinä miten me ollaan lakimme säädetty.
Se on kumma miten tietotekniikka tekee asiasta yhtäkkiä ylitsepääsemättömän monimutkaisen. Jos samat datat olisi lojuneet jossain aulan siivouskomerossa tulosteina ja olisivat sitä kautta karanneet niin tilanne olisi varmaan vähän toinen, siitäkin huolimatta että analogia on aika lähellä ainakin sen perusteella mitä julkisuuteen asiasta on kerrottu.
Toki konkurssissa, mainehaitassa ja mediamyllytyksessä on rangaistusta tapahtunut jo siinäkin mutta nyt tässä päätetään että mitään väärää ei olisi edes tehty. Ehkä tällänen johtaja vastaa johdettaviensa tekemistä virheistä on sitten vaan vanhentunut ajatus. Aika hurjalta tuntuisi tässä mitään yksittäisiä koodareita ruveta oikeuteen haastamaan.
Yksittäistä koodaria tai tiimiesimiestä voisi ehkä siinä kohtaa haastaa jos olisivat räikeästi ja omin päin toimineet firman ohjeistusta vastaan, ts. olisivat ihan oikeasti syypäitä ja huolimattomuuttaan/sääntöjä rikkomalla päästäneet datat karkuun. Ihan siis näin nojatuolilakimiehen ajatuksenvirtana.
Mistään tällaisesta en ole viitteitä nähnyt ja tuollaisen datan käsittelyssä ainakin toivoisi olevan jos vaikka minkälaista skanneria, agenttia, raporttia ja sunmuuta mitä firman IP-osoitteissa ja infrassa ylipäätään tapahtuu, mutta nämä ovat ilmeisesti jääneet joko osaamattomuutta tai säästövimmassa hoitamatta.





