Suomessa naudanlihan tuottajahinta kipuaa kohti muun Euroopan hintatasoa, ja sen vaikutukset heijastuvat myös kuluttajille.
Tuottajan naudasta saama ruhohinta on ennätyksellisen korkealla: se on noussut vajaassa vuodessa jo 25 prosenttia, ja suunta on yhä ylöspäin.
Hinnan rajuun nousuun on vaikuttanut muun muassa Euroopassa maksettava, reilusti korkeampi markkinahinta. Samaan aikaan naudantuotanto on Suomessa vähentynyt ja lihakarjan vienti ulkomaille lisääntynyt.
Perussyy hinnnannousulle on nautapula. Ylen aiempi artikkeli kertoo että muualla on niin huono suu- ja sorkkatautitilanne että se vaikuttaa nautojen määrään. Suomessa tautia ei ole samalla tavalla ja suomalaisten nautojen laatu on hyvä.
Artikkelin mukaan lihatuottaja saa nyt naudasta noin 6€/kg, kun nauta pakataan muoviin ja kuljetetaan paikallisen kirjainkaupan liha-altaaseen, sen hinta on 10-14€/kg. Hintaero voi muuttua tulevaisuudessa, jos hallituksen elintarvikemarkkinalain muutos pääsee maaliin. Voitaneen kuitenkin odottaa että naudanlihan hinta nousee viennin seurauksena tulevaisuudessa, joten lain muutos ei välttämättä näy kuluttajalle.
Ajattelin ensin et ulkomaalaiset tulee tänne ja vie meidän naudat, mut sit mä tajusin et ulkomaalaiset tulee tänne ja vie meidän naudat, tehdään naudasta uusi Nokia. Tanskalaiset tekee possuja, me voitais tehä nautoja.
Vähän ristiriitaiset tunnelmat tästä. Jonkin verran nautatilallisia tunteneena olisi hyvä heidänkin kukkaroa kasvattaa eikä ainoastaan kerryttää heille yhä suurempia investointivelkoja. Liian moni on jo väsynyt ja valtio lohtuna ongelmaan tarjoaa kriisiapua, mutta juurisyihin on ollut vaikea puuttua (lyhyesti pientuotannon kannattamattomuus, byrokratia, kustannusten nousu ja onhan noita). Tuottajat ovat ympäristövelvoitteiden ja tuotannon tehostamisen ristipaineessa. Ympäristölle parempi olisi pienet tilat, joissa harjoitetaan perinteistä laiduntamista ja jonka aiheuttamat riskit ympäristölle ovat vähäisiä. Talous vaatii valtavia laitoksia, jotka varmistavat toiminnan kannattavuuden sekä huokeamman kuluttajahinnan.
Kyllä tuo eläinten hyvinvoinnin näkökulma tässä myös saa kulmakarvat nousemaan pystyyn. Jos näitä halal-teurastettavaksi viedään ja kuljetetaan pitkiä matkoja, niin onhan tämä aivan perseestä. Naudoilla on kuitenkin ollut Suomessa paremmat oltavat kuin kanoilla taikka porsailla.
Maatilatuottajat on olleet (ja ovat isolta osin edelleenkin) aivan kusessa vaikka nyt hetken lihasta voikin saada parempaa hintaa. Polttoaineen ja lannoitteiden hinnat on ~10 vuodessa vähintään tuplaantuneet ja kauppojen duopoli on polkenut hintoja pienen ikuisuuden. Ei ole mitenkään tavatonta että perinteisellä maatilalla (l. ei osakeyhtiömuotoista lihatehdasta tms) tuotto (l. sen yrittäjän palkka) jää johonkin 10k€ nurkkiin vuodessa ja mikään vähänkään jakoavainta isompi investointi on helposti kymmeniä tuhansia. Esim. pelkästään kierros renkaita nykyaikaiseen traktoriin on helposti 8-10 tuhannen paukku. Kylvökone, paalain tai muu työkone on 50+ tuhatta, uusi traktori tai lypsyrobotti 100-150t€ jne jne jne.
Ei tuossa kovin kummoinen ekonomi tarvitse olla että näkee miksi tilat vähenevät aivan älytöntä kyytiä. Kotikylän raitillakin oli lapsuudessa jonkinlaista maataloutta käytännössä jokaisessa mökissä, nyt pystyy laskemaan aktiiviset tilat yhden käden sormilla. Kotitilaltakin pistettiin pellot pakettiin kun vanhan velan päälle olisi pitänyt ottaa uutta ~200 kiloeuroa että hommasta olisi saanut yhtään mitenkään kannattavaa ja silloisilla laskelmilla tilasta olisi velipojan työllä tullut velaton heti kun velipoika on painanut pitkää päivää 8kymppiseksi ilman lomia.
Eläinten hyvinvointi, ilmastovaikutukset ja muut huolet kyllä ymmärrän aivan hyvin, mutta toisaalta ymmärrän kyllä hyvin niitä tuottajia jotka mullinsa pistävät autoon ja kohti eurooppaa kun hintaeroa yhdellä täysperärekalla saattaa hyvinkin olla vuosipalkan tai jopa kahden verran.
Olet aivan oikeassa ja harvemmalla meistä on oikeus kritisoida valintaa myydä ulkomaille, kun käsityksemme tilallisten arjesta on seitin ohut. On eri asia voivotella ja vaatia muutosta uutisten sekä haastattelujen perusteella kuin ymmärtää miltä se tilanne näyttää ja tuntuu paikan päältä. Todennäköisesti tekisin juuri saman valinnan, jos olisin heidän saappaissaan. Kukaan ei ole tullut lihatilallisten avuksi, vaikka politiikassa se välillä nousee pintaan.
En ole maajussi, mutta on sitä itsekin tullut surtua hiljeneviä kyliä ja keskittymistrendiä. Ihmisille on kuitenkin ihan saatanan vaikea myydä ajatusta, että lihasta pitää maksaa ja mielellään ostaa suoraan tilalta, jos sellainen mahdollisuus on.
Eikä siitä lihasta nyt edes tarvitsisi maksaa mitenkään älyttömiä enempää jos markkina olisi vähän terveemmällä pohjalla. Mikä tahansa nautatuote kaupan tiskissä on kilohinnaltaan vähintään kolminkertainen tuottajahintaan nähden. Aivan vastaavaan hintaan saa lihaa tilateurastamoilta, mutta siinä välikäsiä on paljon vähemmän ja tuottajan osuus on merkittävästi parempi, mutta näitä ei tietysti ole yhtä tiheässä kuin s-marketteja.
Byrokratia on vain väännetty sellaiseen asentoon, että mitään pienehköä tilateurastamoa ei kannata edes haaveilla kun varsinkin teurasjätteen käsittely tuntuu olevan suunnilleen yhtä tarkkaan säänneltyä kuin ydinjätteiden säilöntä. Lisäksi Atria ja kumppanit pitävät sopimusviljelijöitään niin tiukassa otteessa että minkäänlainen myynti sopimuksen ulkopuolelle on täysin mahdotonta. Nyt sitten ollaan ihmeissään kun lihaa ei riitäkään alelariin kun merkittävästi paremmilla ehdoilla voi tehdä kauppaa ulkomaille.
Samaten lihantuotannossa tulee eteen maitotilojen väheneminen, pitkälti tuottajahintojen laskusta ja tuotantokustannusten noususta johtuvaa sekin. Ilman maitotiloja kun ei synny vasikoita kasvatettavaksi.
Niin nähdään taas kun kapitalistin halpatuotanto kusee kaikkia alempiaan silmään. Tämän menon jatkuessa palvelee suomalaisia työntekijöitä vain pari suomalaista ketjua jotka myyvät jenkkien tuotantokartellin ala-arvoista paskaa ja valtion alkoholimonopoli. Kaikki voittavat, paitsi työntekijät.
“Jos sama meno jatkuu niin kohta loppuu hupi tää / väärät pois vallasta tapetaan ne kusipäät”
Vaikee keksii missä sä näät halpatuotantoa, ku artikkeli kertoo miten kansainväliset markkinat nostaa tuottajahinnat selvästi yli pidemmän ajan keskiarvon.
Jolloin köyhillä työläisillä ei ole varaa ostaa parempaa naudanlihaa kotona valmistettavaksi, mutta esim. mäkkärin halpapaskaan on kyllä varaa, se vähä mitä palkkakuitista vuokran jälkeen elämiseen sallitaan jäävän. Toki tiedostan kertomatyylini olevan suht skitsofreeninen, mutta se ei mielestäni ole tekosyy kaikkien olla sokeita sille miten kapitalismi pitää heitä orjinaan.





