Terve kaikki lukutoukat! Mitäs olette ehtineet viime aikoina lukea? Justiinsa äskettäin luin sen Arto Paasilinnan klassikon Hurmaavan Joukkoitsemurhan, joka oli kuin eräänlainen director’s cut siihen leffaan. Leffa ja kirja olivat molemmat hyviä, mutta kirja oli runollisempi ja syvällisempi.
Olen tässä viimeiset pari kuukautta lukenut myös Paavo Teittisen Pitkää Vuoroa, joka kertoo maahanmuuttajien ihmiskaupasta Suomessa. Ei oo tehnyt enää mieli mennä mihinkään nepalilaiseen ravintolaan ku on sen kirjan lukenut, koska ei tee mieli tukea ihmiskauppaa. Tietenkin yhteiskuntamme muutkin palvelut pyörii halpatyövoimalla, mikä on todella surullista. Taisin mennä hieman poliittiseksi, mutta pitihän se mainita mistä se kirja kertoo.
Viime vuosina fiktio on maistunut tosi huonosti, mutta muuta kyllä luen. Just kävelin kirjastosta ulos, palautin islamilaisesta arkkitehtuurista kertovan opuksen. Olen lainaillut vastaavia kasan, lukenut ehkä vain osin mutta katsonut kuvia oikein urakalla. Lisä näkökulmana voi katsoa miltä rakennukset ja niiden ympäristö näyttää street viewssa.
Joo, itsekin kulutan kaunokirjallisuutta aika vähän. Itse vaan pidän yleissivistävästä lukemisesta enemmän, eikä ole vielä löytynyt kiinnostavaa fiktiota. Tosin haluaisin lukea jotain scifiä, tarkemmin sanottuna vaihtoehtoista historiaa. Kotoa löytyy myös Taru Sormusten Herrasta ja Silmarillion. Täytyy kyl täyttää aukko sivistyksessä ja lukea ne. Leffan oon nähnyt, mutten kauheesti siitä muista välttämättä.
Katoppa Three Body Problem - se on hyvä scifi kirjasarja
Arto Paasilinnakin näemmä poistui seurastamme jo 2018. Enpäs tiennyt. Olen lukenut Hurmaavan Joukkoitsemurhan ja Paratiisisaaren Vangit. Varsin pätevää suomalaista junttihuumoria.
Jaaha, en tiennytkään. Kevyet mullat hänelle.
Lentävä Kirvesmies oli ihan hauska, varsinkin vähän tuttujen seutujen takia. HJI on vielä jonossa monen muun kans kun löysin koko rivin jostain kirpputorilta taannoin.
Pitäisi lukea suomalaisia kirjoja kun tietäisi mitkä voisi olla kiinnostavia ja ei tönkköjä.
Fiktiota:
- There is No Antimemetics Division. Perustuu SCP Wikiin. Uskomattoman paljon hyviä ideoita, mutta kirjoituksen taso heikko. Siitä huolimatta voimakas suositus. Kauhua rakennettuna tuntemattomuuden pelon päälle ja pääkopan sekoittamista pohtien miten ihmisten muistot muodostavat persoonan.
- Sitten aloitin Wheel of Time alusta kun luin sen viimeksi 2000-luvun alussa. Nyt menossa kakkoskirja.
- Sitä ennen luin romantacy BDSM smuttia (Thicker than Gold). Ei ollut minun juttu, mutta tulipa kokeiltua.
Ei-fiktiota:
- Before the Ironclad: Warship Design and Development, 1815-1860. Autistisen yksityiskohtaista pohdintaa sotalaivojen kehityksestä mainitulla aikakaudella. Jäi kesken, mutta opin mm. sen että Brittien laivanrakennus ei ollut edes niin hyvää, vaan he kaappasivat parhaat laivat Ranskalta ja Espanjalta. Sen sijaan Brittiläisten merimahti perustui erittäin päteviin miehistöihin sekä valtavaan määräiseen ylivoimaan.
Oon lukenut aika paljon, vähän vähemmälle viime kuussa koska opinnot painanut päälle.
- Frankenstein - 1819 versio (kesken)
- The Anxious Generation
- The Great Gatsby
- Alice in Wonderland
- Careless People
- Robinson Crusoe
- Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
No nyt on klassikoita!
Luin puhelimella Jesus and John Wayne, jossa tiivistäen käydään läpi miten on mahdollista että Trumpista tuli Yhdysvalloissa kristittyjen idoli. Ylipäätään avaa näkökulmaa siihen miten kulttuurit uudelleenmytologisoivat tärkeimmät hahmonsa.
Oli sellaista puurtamista lukea pikkunäytöllä että piti viimein käydä hankkimassa uusi Kobo Clara. En vieläkään ymmärrä että mitä iloa siitä värinäytöstä on, mutta pätevä peli kuitenkin.
Tabletilta tai lukulaitteelta (peruna, pottu) digikirjojen lukeminen voi olla tietysti helpompaa kuin pieneltä puhelimen näytöltä. Värinäyttö varmaan sopii sarjiksien lukemiseen, tosin jos lukee tekstikirjoja niin hällä väliä onko näytössä värit vai ei
Kuuntelin Juhani Karilan Pienen hauen pyydystyksen. Lämmin suositus tälle. Tarina sijoittuu Lappiin, jossa vilisee kaiken maailman taruolentoja.
Ruth Ben-Ghiatin Strongmen on ollut viime aikoina kuuntelussa kun rapakon tapaiset tapahtumat ovat saaneet huomiotani siirtymään autoritarismin parempaan ymmärtämiseen. Kirjassa lähinnä kuvaillaan eri aspekteja historiallisista diktatuureista ja siitä miten niihin vajottiin ja miten ne loppuivat.
Vaikkei Berlusconi suoranaiseksi diktaattoriksi päätynytkään niin kirjassa käsitellään myös häntä ja Italian vaiheita aikanaan huonosti seurattuna tullut tästäkin opittua sen verran uutta ettei välttämättä enää nimikkopizza maistuisi jos sitä nimeä ei olisi jo keretty vaihtamaan kun ukko heitti veivinsä.
Lähinnä antiikin historiaa on tullut selattua ja muutama elämäkerta. Nyt on menossa Sinuhe Egyptiläinen.
Johdatus suomalaisen viittomakielen rakenteeseen