Suomen valtio on äärettömässä viisaudessaan päättänyt tuhlata lähes 600 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja tuottaakseen maahan vähän lisää työttömiä ja ulkoistaakseen Kelan toiminnan Yhdysvaltalaisille megakorporaatioille. Äärettömän typerä liike omasta mielestäni. Yle uutisoi myös että Google on ostanut maata Kajaanin ja Oulun välissä sijaitsevasta Vaalasta (ks. Maustetytöt - Taksilla Vaalaan), joten voimme tulevaisuudessa odottaa sekä suurempaa työttömyyttä (jonka prosentti on Suomessa koko Euroopan valtioiden välillä huonoimpia), suurempaa luontokatoa (datakeskukset kun ovat pahamaineisen saastuttavia), kasvanutta energiatarvetta (datakeskuksen takia, joka sitten varmaan ostetaan maakaasuna jostain vitun jenkeistä liian kovalla rahalla, vaikka halvemmalla voisi varmaan tuottaa uusiutuvaa energiaa esim. Kiinasta) ja väheneviä juomavesivarantoja (datakeskukset kun ovat janoisia).

Ei vitun vittu. Ei vitun vitun vittu. Saatanan tunarit. Aseellinen vallankumous milloin? Ei tämä nyt saatana näin voi jatkua, eihän?

  • A_norny_mousse@piefed.zip
    link
    fedilink
    English
    arrow-up
    3
    ·
    edit-2
    16 hours ago

    Kiitos jutusta. Huolestuttava.
    Kansalaisaloitetta allekirjoitin jo pari viikkoa sitten, mutta juuri tänään kävin Kelan sivuilla.
    Kaikkihan tietää, siihen päättyy melko paljon henkilökohtaista dataa.

    jokaisen suomalaisen tiedot siirretään jo ensi vuonna Kelan omista konesaleista Amazon Web Servicen pilvipalvelimille, jotka sijaitsevat Kelan mukaan läntisessä Euroopassa.

    Yhdysvaltain lainsäädännön mukaan viranomaiset voivat oikeuden määräyksellä saada pääsyn amerikkalaisyhtiön palvelimilla oleviin tietoihin riippumatta siitä, missä maassa ne fyysisesti sijaitsevat.

    🤦🏻

    “What is Cloud Act?”

    Lisäksi minua ärsyttää että suosiaaliturvan säästämisestä tehdään aina mahdollisimman suurta hulabaloota, mutta säästöt eivät juuru vaikuta budjettiin verrattuna esim. länsirataan.

    Ja vielä lisäksi tulevaisuudessa enemmän työttömiä, koska Kela ei enää tarjoa työpaikkoja.

    Vitun valehteleva uusliberalismi.