Ajatus aloitteen takana on tietysti kannatettava, mutta kun tavoite on ihan lakitekstiä muuttaa niin ainakin omaan silmään tuossa osui heti ensimmäisenä “kategorisesti kaikki fasistisluontoiset järjestöt”.
Fasismiin kuuluvista ominaisuuksista on laadittu useita luetteloita, mutta yhteisesti hyväksyttyä yleisen fasismin käsitettä ei ole. Joidenkin tutkijoiden mukaan kaikki fasismin ilmentymät ovat yksittäistapauksia, eikä yleistä fasismin teoriaa siksi voi muotoilla. Eri valtioilla ja hallinnoilla on ollut enemmän tai vähemmän fasistisiksi luokiteltavia piirteitä, mutta yhdessäkään ei ole ollut ideaalityyppisen fasismin vastinetta.
Eli ongelmaksi tulee tuo ‘fasistiluontoisen’ järjestön määrittely ja varsinkin se, kuka sen määrittelyn sitten loppukädessä tekee paitsi tänään niin myös tulevaisuudessa. Samaten, kuten jo aloitteessakin mainitaan, tuollaisia järjestöjä ei edes nykylain mukaan sallita, joten en oikein näe että aloitteen mukainen muutos juurikaan muuttaisi tilannetta mihinkään. Mm. mainittu PVL ei teknisesti ottaen ollut fasistinen, muuten vain näytti ja haisi fasistilta.
Laki ei minusta kaipaa muutosta, järjestöjen kieltäminen kun törmää aina tavalla tai toisella tuohon määrittelyongelmaan ja toisekseen järjestäytyminen ilman sen kummempaa organisaatiota onnistuu kyllä ihan hyvin. Muutosta pitäisi tulla käytänteisiin, jolloin vappunakin nähtyjä kainalontuulettajien kokoontumisia ei vain yksinkertaisesti sallita ja poliisit käyvät tällaiset kulkueet hajottamassa tarvittavalla voimankäytöllä.
En nyt vielä allekirjoittanut. Voisin allekirjoittaa lähinna taktisista syistä; olisi hyvä jos nousisi yleisempään keskusteluun paremmilla määritelmillä mikä on fasismia. Tuohan ei tuollaisena voisi mennä lakiin vaan siinä kohtaa pitäisi määritellä mitä se on.
Vaikka kovin vahvaa määritelmää ei olekaan niin kyllä lakiin sopiva määritelmä varmaan olisi kirjoitettavissa, mutta se pitäsi kirjoittaa ilman fasismi sanaa.
Noin yleisesti, perusoikeuksien rajoittamisen ei tarvitse olla helppoa



