Mistä oikein puhumme, kun puhumme suomettumisesta? Sana kätkee sisäänsä häpeää, pelkoa ja patoutumia. Siksi se on politiikassa edelleen kätevä lyömäase.
Alan vähitellen ymmärtää jutun pointtia, että “suomettumisella” tarkoitetaan aika erilaisia asioita - eli vähän vaarallinen termi. Jutun kommenttiosiossa tuli vinkkejä sanan alkuperästä, ja kaivoin esille tällaisen mielestäni relevantin tiedon: Termi onkin keksitty Itävallassa juuri Suomen huonon aseman ja heidän paremman aseman vertaukseksi. Kuitenkin termi on otettu laajaan käyttöön Saksan kautta, jossa se taas yhdistyi yhdysvaltojen kanssa liittoutumisen ongelmiin: “The term “Finlandization” was first used by Austrian Foreign Minister Karl Gruber in the 1950s. He publically compared Austria’s position of forced neutrality to that of Finland’s, finding that Finland was worse off, since the Soviet Union had attempted to occupy it, whereas Austria had a measure of security under shared Allied-Soviet occupation. The term was popularized by Richard Löwenthal in Berlin in the late 1960s, but it really caught on as a political weapon in 1969, when right-wing politicians used it to criticize the American troop presence in West Germany and German Chancellor Willy Brandt’s Eastern foreign policy focus. To a wide array of politicians, it became a term laced in negativity to warn against the dangers of becoming like Finland.” https://www.lawfaremedia.org/article/why-finlandization-terrible-model-ukraine
Oletin et artikkeli tarkoitti suomettumis-termillä sitä tilannetta mihin Suomi joutu ja miten Suomi ja suomalaiset siihen reagoi. Se on tietenkin totta et termin käännöksillä voi olla joku oma merkityksensä ja tarkoituksensa.
Jälkeenpäin voi olla hankalaa selittää millainen suomettumisen arki oli, kun niitä mekanismeja ei enää pääosin ole olemassa. Sanat menettää merkitystään kun ei voi enää osoittaa sormella et kato tossa se on tolta se näyttää. Samantasoisen ongelman puuttuessa kokematon silmä etsii jotain joka voisi näyttää vastaavalta ja sit pää pehmeydessän päättää et toihan on sama asia, vaikka alkuperäiseen on muutama magnitudi eroa.
Vois olla parempi et suomettuminen jätetään aikaansa ja keksitään joku uusi termi tälle ajalle, ehdotan reaalipolitiikkaa, kuvaamaan pyrkitmystä siihen mitä on todellisuudessa tarjolla.
Aivan, siitä mitä nyt tapahtuu kannattaa käyttää eri sanaa (selkeämpää), vaikka suomettumisen päättymisestä on sen verran vähän aikaa että sitäkin pitää tutkia ja käsitellä vielä. Nykytilassa kannattaa keskustella myös siitä vaarasta, että vastaavasti kun aiemmin olimme riippuvaisia itäisen suurvallan suopeudesta niin ettemme päätyisi riippuvaisiksi läntisen suurvallan suopeudesta demokratian kustannuksella.
Alan vähitellen ymmärtää jutun pointtia, että “suomettumisella” tarkoitetaan aika erilaisia asioita - eli vähän vaarallinen termi. Jutun kommenttiosiossa tuli vinkkejä sanan alkuperästä, ja kaivoin esille tällaisen mielestäni relevantin tiedon: Termi onkin keksitty Itävallassa juuri Suomen huonon aseman ja heidän paremman aseman vertaukseksi. Kuitenkin termi on otettu laajaan käyttöön Saksan kautta, jossa se taas yhdistyi yhdysvaltojen kanssa liittoutumisen ongelmiin: “The term “Finlandization” was first used by Austrian Foreign Minister Karl Gruber in the 1950s. He publically compared Austria’s position of forced neutrality to that of Finland’s, finding that Finland was worse off, since the Soviet Union had attempted to occupy it, whereas Austria had a measure of security under shared Allied-Soviet occupation. The term was popularized by Richard Löwenthal in Berlin in the late 1960s, but it really caught on as a political weapon in 1969, when right-wing politicians used it to criticize the American troop presence in West Germany and German Chancellor Willy Brandt’s Eastern foreign policy focus. To a wide array of politicians, it became a term laced in negativity to warn against the dangers of becoming like Finland.” https://www.lawfaremedia.org/article/why-finlandization-terrible-model-ukraine
Oletin et artikkeli tarkoitti suomettumis-termillä sitä tilannetta mihin Suomi joutu ja miten Suomi ja suomalaiset siihen reagoi. Se on tietenkin totta et termin käännöksillä voi olla joku oma merkityksensä ja tarkoituksensa.
Jälkeenpäin voi olla hankalaa selittää millainen suomettumisen arki oli, kun niitä mekanismeja ei enää pääosin ole olemassa. Sanat menettää merkitystään kun ei voi enää osoittaa sormella et kato tossa se on tolta se näyttää. Samantasoisen ongelman puuttuessa kokematon silmä etsii jotain joka voisi näyttää vastaavalta ja sit pää pehmeydessän päättää et toihan on sama asia, vaikka alkuperäiseen on muutama magnitudi eroa.
Vois olla parempi et suomettuminen jätetään aikaansa ja keksitään joku uusi termi tälle ajalle, ehdotan reaalipolitiikkaa, kuvaamaan pyrkitmystä siihen mitä on todellisuudessa tarjolla.
Aivan, siitä mitä nyt tapahtuu kannattaa käyttää eri sanaa (selkeämpää), vaikka suomettumisen päättymisestä on sen verran vähän aikaa että sitäkin pitää tutkia ja käsitellä vielä. Nykytilassa kannattaa keskustella myös siitä vaarasta, että vastaavasti kun aiemmin olimme riippuvaisia itäisen suurvallan suopeudesta niin ettemme päätyisi riippuvaisiksi läntisen suurvallan suopeudesta demokratian kustannuksella.